maanantai 6. helmikuuta 2017

Journalismin kirjotus kolumni

Alkoholi kyytipoikana juhlissa ja lomilla

                                                                                                                                   Emmi Peltonen
                                                                                                                                   Kolumni

Sitä on tässä alkanu miettiin, että mikä saa nuoret ja jopa jotkut aikuisetkin ryyppäämään on sitten joulu tai juhannus. Jopa lomatkin kulutetaan siihen, että ensimmäinen päivä biletetään hullunlailla ja seuraavat kaksi päivää kulutetaankin päänsäryn ja kipulääkkeiden kanssa. Tosin onhan niitäkin ihmisiä, jotka voivat vain jatkaa seuraavatkin päivät ymmärtämättä, mitä se tekee omalle elimistölle tai keholle.

Ohan se mukavaa välillä ottaa vähän huikkaa ystävien kanssa ja lähteä bilettämään hullunlailla tai äijäporukan kanssa lähteä viettämään saunailtaa. Mutta yli ymmärryksen menee, kun pitäisi viettää rauhallista ja onnellista joulun aikaa oman perheensä tai sukulaistensa kanssa niin nuoret lähtevät illalla vielä yhdessä toisillensa ottamaan vähän huikkaa ihan näin joulun kunniaksi. Eikö pikkujoulut olisi tuota varten.

Sama pätee uuteen vuoteen. Mielestäni uusi vuosi on aika parempaan. Laittaudutaan siisteiksi ja otetaan shampanja pullot esille ja juhlistetaan tulevaa ja ehkä vielä parempaa vuotta ystävien kanssa. Vuosi on varmaan mukava aloittaa, kun päähän särkee niin paljon ettei sängystä voi nousta tai illasta ei muista mitään. Raketteja ei olla nähty tai uusia vuosia toivotettu. Ei ole uuden vuoden pusuakaan tullut, kun on sammunut jo alku illasta.

Kun keväänkarnevaalijuhla saa alkunsa niin istutaan aivan pääjäässä koskenrannassa ja melua ei puutu vappuroteilta ostettujen vappupillien ansiosta. Ollaan aivan pellen näkösiä värikkäissä peruukeissaan. Kuunnellaan, mitä tyhmepiä kappaleita ja kieritään maassa. Valkolakit ja muut keillä ei sitä ole juhlistavat tätä suomalaisten työn päivää kohottamalla viinapullot.

Lomat, niinkuin viikonloputkin ovat aikaa, kun voi hetkeksi ottaa arjesta irti. Tarkoittaako monille irtiotto arjesta sitä että voi voi tuhlata rahansa lavalliseen kaljaa tai pulloliseen viinaa.
Monet kehuskelevat, kun on ollut monen päivän ryyppyhetket. Kehumiseen kuuluu myös peräkkäise viikonloput. Eikö voisi vain säästää rahansa, vaikka kylpylä viikonloppuun tai pidemmillä lomilla ulkomaanreissuihin.
Erottakaa glögi likööripullosta ja shampanjapullo viinapullosta. Käykää lomilla ulkomailla ja viikonloppuisin kylpylöissä. Viettäkää perheiltoja enemmän ja lähtekää kaveriporukalla tekemään jotakin uutta, vaika ilmajoogaamaan.










Journalismia ja ääntä

Vuosi 2017 olisi nyt saanut alkunsa ja samalla 3. jakso on tänään ohitse ja samalla viestinnän kannalta journalismi- ja äänikurssi saatu päätökseen. 

Journalismissa saimme kirjoitella erilaisia tekstejä, kuten kolumneja, henkilökuvauksia, uutisia, reportaaseja, kritiikkejä, sekä istuimme luokan edessä aamukahdeksalta ajatushatut päässä ja pohdittiin erilaisten ihmisten kannalta tiettyjä asioita. Kaikin puolin mielenkiintoinen kurssi ja myös mukava kurssi rennon ilmapiirin ja mukavien tehtävien seurassa. 

Ääni kurssi oli taas aivan ääripää journalismiin verrattuna. Mutta saatuamme lopputyöt parin kanssa valmiiksi tajusimme, että ei se nin paha ollut. Alkuun tunneillä kävimme vain päätä raastavaa teoriaa desibeleistä ja hertseistä ja tiäs mistä. Istuimme iltapäivän aikaan kahden kaijuttimen välistä ja mietimme miten ääni kulkee. Siinä kohtaa aika tuntui turhauttavalta ja meni jo yli väymyksen puolelle, kun olisi ollut hyödyttävämpääkin tekemistä esimerkiksi matikan tehtävät.  Mutta kurssin loppua kohden myös ääni kurssista tuli aika rentoa, sillä pääsimme lopputöiden pariin. Lopputöinä teimme radiomainoksen, sekä äänikuunnelman.