maanantai 6. helmikuuta 2017

Journalismia ja ääntä

Vuosi 2017 olisi nyt saanut alkunsa ja samalla 3. jakso on tänään ohitse ja samalla viestinnän kannalta journalismi- ja äänikurssi saatu päätökseen. 

Journalismissa saimme kirjoitella erilaisia tekstejä, kuten kolumneja, henkilökuvauksia, uutisia, reportaaseja, kritiikkejä, sekä istuimme luokan edessä aamukahdeksalta ajatushatut päässä ja pohdittiin erilaisten ihmisten kannalta tiettyjä asioita. Kaikin puolin mielenkiintoinen kurssi ja myös mukava kurssi rennon ilmapiirin ja mukavien tehtävien seurassa. 

Ääni kurssi oli taas aivan ääripää journalismiin verrattuna. Mutta saatuamme lopputyöt parin kanssa valmiiksi tajusimme, että ei se nin paha ollut. Alkuun tunneillä kävimme vain päätä raastavaa teoriaa desibeleistä ja hertseistä ja tiäs mistä. Istuimme iltapäivän aikaan kahden kaijuttimen välistä ja mietimme miten ääni kulkee. Siinä kohtaa aika tuntui turhauttavalta ja meni jo yli väymyksen puolelle, kun olisi ollut hyödyttävämpääkin tekemistä esimerkiksi matikan tehtävät.  Mutta kurssin loppua kohden myös ääni kurssista tuli aika rentoa, sillä pääsimme lopputöiden pariin. Lopputöinä teimme radiomainoksen, sekä äänikuunnelman. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti